Yliopistokirjastojen johtajien yhteistyön muotoja uudistettiin vuodenvaihteessa. Siihen asti johtajat olivat kokoontuneet epävirallisiin tapaamisiin, viralliset asiat käsiteltiin edustuksellisessa Suomen yliopistokirjastojen neuvostossa. Nyt neuvosto laajennettiin kattamaan kaikki yliopistokirjastojen sekä kansalliskirjaston ja Varastokirjaston johtajat. Samalla sille perustettiin asioita valmisteleva työvaliokunta. Neuvoston säännöt (www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/neuvosto/saannot.htm) muokattiin vastaamaan uutta toimintatapaa.
Neuvoston juuret pohjautuvat viime vuosikymmenen puoleenväliin. Tuolloin yliopistokirjastoilla oli meneillään muun muassa kansallisen elektronisen kirjaston FinELibin pystyttäminen ja uuden kirjastojärjestelmän valinta. Kokonaisuuden hallitsemiseksi katsottiin tarvittavan yhteistä toimielintä. Kun samaan aikaan opetusministeriön ote kirjastopolitiikan tekoon alkoi kirvota, kirjastot päättivät itse tiivistää yhteistyötään. Kesällä 1996 palkattiin kirjastojen oma yhteistyösihteeri. Samaan aikaan päätettiin muodostaa Suomen yliopistokirjastojen neuvosto hoitamaan yhteistyöhankkeita ja kirjastojen edunvalvontaa. Neuvosto sai ensimmäiset sääntönsä maaliskuussa 1997.
Uudistettu neuvosto kokoontuu muutaman kerran vuodessa päättämään kirjastojen yhteisistä asioista. Edunvalvonta on jäänyt taka-alalle, kun taas aloitteiden teko sekä yhteistyön edistäminen ja koordinointi ovat nousseet keskeisiksi toimintatavoiksi. Työtä ohjaa viime vuonna valmistunut strategia (sitä esiteltiin edellisessä Tietänetin numerossa). Nyt neuvostolle on tehty myös toimintasuunnitelma vuosille 2003-2004 (www.lib.helsinki.fi/kirjastoala/neuvosto/toimsu2003-2004.htm). Sen keskeisiä teemoja ovat tietokartta (kirjastojen tietovarantojen ja palvelujen kuvailu), informaatiolukutaidon opetuksen kehittäminen, digitaalisen tieteellisen julkaisemisen edistäminen sekä kirjastojen arvioinnin kehittäminen ja rahoitus.
Helsingin yliopiston kirjastolla (HYK) on keskeinen asema yliopistokirjastojen verkostossa. Sen tehtävä yliopistokirjastojen palvelu- ja kehittämisyksikkönä on kirjattu yliopistoasetukseen. HYKin kontolla ovat muun muassa suurten konsortioiden FinELibin ja Linnea2:n, kohta myös uuden tiedonhakuportaalin sekä DOMSin koordinointi (näistä on oma artikkeli tässä lehdessä). HYK mielii lisäksi laajentaa toimialaansa kattamaan koko suomalaisen kirjastokentän eli myös ammattikorkeakoulu-, erillis- ja yleiset kirjastot. Tätä esitetään tuoreessa Kansalliskirjastoselvityksessä (www.minedu.fi/julkaisut/tiede/2003/tr01/tr01.pdf).
Yhteistyön toiminnallinen ja organisatorinen laajentuminen on luonnollinen seuraus tietoaineiston käytön siirtymisestä verkkoon. Keskitetyllä toiminnalla saavutetaan selviä säästöjä. Tämä kuitenkin edellyttää, että nykyistä päätöksentekojärjestelmää selkiytetään tuntuvasti. Muuten vaarana on, että kansallinen yhteistyö juuttuu erilaisten kirjastojen hyvinkin erilaisten tarpeiden yhteensovittamiseksi, jolloin varsinainen kehittämistoiminta tahmaantuu. Selkeyttä olisi myös saatava HYKin jossain määrin ristiriitaiseen rooliin sekä palvelujen tarjoajana että toimintojen kehittäjänä. Edellinen toiminto kun edellyttää kirjastojen herkkää kuulemista, jälkimmäinen niiden potkimista. Koira ja häntä eivät saisi mennä sekaisin.
Suomen yliopistokirjastojen neuvostolla on tärkeä tehtävä varmistaa, että uusista tuulista huolimatta sen
jäsenkirjastojen välinen yhteistyö jatkuu sujuvana. Ehkä edunvalvontakaan ei taas olisi pahitteeksi.